Pro Pitkäjärvi ry – Vuosikertomus 2020
Nummen Pitkäjärvellä on tehty määrätietoista järven parannustyötä vuodesta 2003 lähtien. Viime vuosina järven tila onkin parantunut ja virkistyskäyttöarvo kasvanut. Umpeenkasvaneita alueita on saatu avattua uudelleen käyttökelpoisiksi veneilyreiteiksi ja veden näkösyvyys on lisääntynyt.
Vuosi 2020 oli maailmanlaajuisesti erinlainen Covid-19 pandemian vuoksi vaikuttaen myös Pro Pitkäjärvi ry:n toimintaan huomattavasti. Vuoden 2020 aikana merkittävämmät tapahtumat olivat tutut kaislanniitto ja kirpputoritoiminta. Toiminnan jatkamisen teki mahdolliseksi aktiivinen jäsenistö, innokas talkooporukka ja yhteistyökumppanit. Rahoittajina olivat jäsenet ja lahjoittajat. Talkootöitä tehtiin yhteensä 4000 euron edestä.
Vuosikokous
Pro Pitkäjärven sääntömääräinen vuosikokous järjestettiin poikkeuksellisesti syksyllä 13.9.2020 Maataloustuottajien saunamökillä Pitkäjärven pohjoispäässä Järvenpään kylässä. Tilaisuudessa käsiteltiin sääntömääräiset asiat sekä keskusteltiin vuoden 2020 ja 2021 tehtävistä toimista.
Hallituksen kokous
Pro Pitkäjärven hallitus kokoontui kerran vuoden 2020 aikana:
13.9. hyväksyttiin vuoden 2019 tilinpäätös ja keskusteltiin vuoden 2020 toiminnasta.
Varainhankinta
Varainhankinta perustui täysin lahjoituksiin sekä jäsenistön aktiivisuuteen. Yhteensä varoja kerättiin 4436,84 euroa mm. seuraavin aktiviteetein:
- jäsenmaksuilla
- toiminta-avustuksilla, kannatusmaksuilla ja lahjoituksilla
- kirpputoritapahtumilla
- välittämällä kaislanniittotyötä sitä haluaville rannanomistajille
Vesikasvien niittäminen
Perinteistä vesikasvien niittoa tehtiin koko järven alueella viikon ajan heinä- ja elokuun vaihteessa. Niittotoimenpiteet kohdistettiin vaikeasti rehevöityneisiin alueisiin, joissa ruovikkoihin tehtiin vedenkierron mahdollistavia ”hengityskanavia”.
Vuosien niiton tuloksena vesikasvusto on selvästi vähentynyt ja harventunut koko järven alueella sekä vedenkierto on lisääntynyt rehevöityneissä lahdissa.
Vedenlaadun seuranta
Vedenlaatua on seurattu näkösyvyysmittauksin yhdistyksen toimesta. Lohjan kaupunki teetti vuotuiset vedenlaadun seurantatutkimukset, joissa seurattiin uimaveden laatua.
2019 vuoden aikana Mommolanlahdella jatkettiin laskeutusaltaiden huolto- ja kunnostustoimenpiteitä.
Muu toiminta
Yhdistys järjesti seuraavaa toimintaa:
- Syksyllä järjestettiin kirpputori- ja arpajaistapahtumat Nummen Salen pihassa
- Nettikirppis toimi ansiokkaasti läpi vuoden
Yhdistys toimi opastavana ja ohjaavana toimijana järveä ja sen hyvinvointia koskevissa asioissa. Käytössä ovat Facebook ja yhdityksen kotisivut, joiden laajaa aktiivista käyttöä toivotaan yhdistyksen jäsenistöltä ja muilta asiasta kiinnostuneilta.