Nummen Pitkäjärven vesirutto- ja karvalehtikartoitus 2021
Pro Pitkäjärvi ry
Heidi Tanttu, Maria Kihlström
Raportti 58/2021
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry
Laatija: Heidi Tanttu, Maria Kihlström
Tarkastaja: Jussi Vesterinen
Hyväksyjä: Jaana Pönni
Hyväksytty: 24.11.2021
1 Johdanto
Uposkasvien on havaittu runsastuneen Suomessa 2000-luvun alussa, minkä on arveltu liittyvän sääoloista johtuviin madaltuneisiin vedenkorkeuksiin, lämpimämpiin rantavesiin ja vähentyneeseen veden sameuteen (Laita ym. 2007 ja viittaukset siinä). Yleisesti järvien vesikasvillisuuden lajikoostumukseen ja runsauteen vaikuttaa mm. ravinteisuus, sameus, pH, vedenkorkeus ja pohjan laatu. Uposkasvien runsastuminen voi kertoa vesistön parantuneesta ekologisesta tilasta ja on usein toivottu tulos järvikunnostuksissa, sillä uposkasvit kertovat ja osaltaan vastaavat veden kirkastumisesta sitoen ravinteita ja vähentäen leväkasvustojen esiintymistä. Lisäksi ne tarjoavat suojaisia elinympäristöjä muulle eliöstölle. Toisaalta taas uposkasvustojen liiallinen runsastuminen voi aiheuttaa haittoja vesiekosysteemille ja kertoa rehevöitymisestä. Massakasvustot voivat haitata virkistyskäyttöä, kuten veneilyä, ja järven luontaisen ekosysteemin toimintaa, esimerkiksi aiheuttaen happikatoa kasvimassojen hajotessa. Ylenmääräisen vesikasvillisuuden poisto kuuluukin yleisiin järvien kunnostustoimenpiteisiin, mutta ongelmattomia menetelmiä uposkasvien poistoon ei ole.
Uposkasveista ongelmia on Suomessa aiheuttanut muun muassa vieraslaji kanadanvesirutto (Elodea canadensis). Suomeen tämä haitalliseksi luettava vieraslaji on tuotu 1800-luvulla (vieraslajit.fi). Se esiintyy paikoittain melko yleisenä Etelä- ja Keski-Suomessa ja viihtyy ravinteikkaissa, matalissa ja emäksisissä vesissä. Laji leviää helposti kasvullisesti pienistä versonpalasista muun muassa veneiden ja kalastusvälineiden välityksellä ja voi muodostaa massakasvustoja. Näiden massakasvustojen esiintyminen voi vaihdella paljonkin vuosien välillä. Suomessa luontaisesti esiintyvä karvalehti (Ceratophyllum demersum) on toinen uposlehtinen laji, joka muodostaa runsaita kasvustoja. Karvalehti esiintyy lähes koko maassa. Se suosii suojaisia kasvupaikkoja ravinteikkaissa vesissä ja pääosin vesiruttoa happamampia olosuhteita. Vesiruton tavoin karvalehti lisääntyy pääasiallisesti kasvullisesti kasvista irronneissa verson osista. Myös ärviän (Myriophyllum) on havaittu runsastuneen ainakin rannikolla. Karvalehden ja erityisesti vesiruton hävittäminen on haastavaa lajien erittäin tehokkaasta lisääntymiskyvystä johtuen. Myös toisesta vesiruttolajista (Elodea nuttallii eli kiehkuravesirutto) on tehty ensimmäinen havainto Suomessa tänä vuonna Paimiosta (vieraslajit.fi). Lisäksi toista karvalehtilajia hentokarvalehteä (Ceratophyllum submersum) on havaittu tulokkaana muutamalla paikalla Uudellamaalla.
Lohjan Nummessa sijaitsevalla Pitkäjärvellä paikalliset ovat tehneet havaintoja vesirutosta sekä runsaana esiintyvästä karvalehdestä. Järven suojeluyhdistys Pro Pitkäjärvi ry:n tilaamana Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry toteutti kartoituksen vesiruton ja karvalehden esiintymisestä Pitkäjärvessä elokuussa 2021. Tavoitteena oli selvittää näiden lajien levinneisyyttä järvessä. Tässä raportissa esitetään kartoituksen tulokset sekä katsaus uposlehtisten poistomenetelmiin.
2 Tutkimusalue
Nummen Pitkäjärvi (23.071.1.001) sijaitsee Lohjalla entisen Nummi-Pusulan alueella ja kuuluu Karjaanjoen päävesistöön. Se on muodoltaan pitkä (5 km päästä päähän) ja kapea (130 m kapeimmillaan) järvimuodostuma. Pinta-alaltaan se on 322 hehtaaria, ja sen suurin syvyys on 8,8 m ja keskisyvyys 3,5 m (Ympäristöhallinnon Hertta-tietojärjestelmä). Pitkäjärvi kuuluu runsasravinteisten järvien tyyppiin ja se on tyydyttävässä ekologisessa tilassa sekä melko tummavetinen (kesällä 2021 näkösyvyys oli 0,8 m ja väriluku n. 70 mg/Pt). Kasvukauden aklorofyllimittausten perusteella (vaihdellut välillä 16–30 μg/l vuosina 2011–2021) järvi voidaan luokitella reheväksi. Valuma alueen pinta-ala on 264 km2 ja järveen kohdistuu sekä hajakuormitusta että sisäistä kuormitusta. Valuma-alueen pääasialliset maankäyttömuodot ovat metsä ja maatalous (62 % sulkeutunutta ja 12 % avointa metsää, 15 % viljelysmaita; VALUE-työkalu). Myös asutusta sekä virkistys- ja vapaa-ajan toimintaa on hieman (<1,5 %). Nummen taajaman läheisyydessä sijaitsevan järven virkistysarvo on suuri.
3 Kartoituksen toteutus
Pitkäjärven karvalehti- ja vesiruttokartoitus tehtiin 3.8. ja 5.8.2021. Kartoituspäivänä 3.8. kierrettiin järven pohjoisosa. Sää vaihteli pilvisestä aurinkoiseen, tuuli oli navakkaa. Järven eteläosa kartoitettiin 5.8., jolloin oli tyynempää ja aurinkoista. Järvi kierrettiin rantavyöhykkeellä soutaen ja uposlehtisten kasvustot kartoitettiin pinnalta havainnoiden ja haravoimalla/pohjaharalla. Asuin- ja mökkirannat kierrettiin vähintään 10 m etäisyydeltä häiriöiden välttämiseksi. Vesikiikarilla näkyvyys oli usein rajoittunutta veden tummuuden vuoksi. Havaitut uposlehtiskasvustot merkittiin kentällä karttaan ja lisäksi niiden koordinaatit tallennettiin GPS:ään. Karttapiirroksen ja koordinaattien perusteella karvalehti- ja vesiruttoesiintymien levinneisyys visualisoitiin kartalle.
4 Tulokset ja tarkastelu
Ranta- ja vesikasvilajisto oli Pitkäjärvellä runsasta ja laajoja, tiheitä kasvustoja mm. vesitatarta, ulpukkaa ja lummetta, järvikortetta, järviruokoa ja järvikaislaa havaittiin. Leppäkorventien viereisen rannan ja Uotilansaaren välinen matalikko kuten myös muut matalammat ranta-alueet olivat tiheän vesikasvillisuuden peitossa, kun taas jyrkemmillä ja avoimemmilla alueilla järven itärannalla oli harvempaa kasvustoa, joka koostui enimmäkseen järviruo’osta ja ulpukasta. Havaittujen lajien joukossa olivat lisäksi ainakin vesiherne, tylppälehtivita, ahvenvita, pystykeiholehti, raate ja vehka. Myös palpakkoja ja limaskaa havaittiin. Kartoitus keskittyi kuitenkin karvalehden ja vesiruton levinneisyyteen, joten muiden lajien esiintymistä, runsautta tai lajimäärää ei pyritty määrittämään. Runsaasti karvalehteä ja jonkin verran ärviää havaittiin pehmeäpohjaisilla, matalammilla ja suojaisimmilla alueilla kuten Uotilansaaren ja Puttisaaren länsipuolella, Hunsaanlahdessa, Suomenlahdessa, Mustalahdessa ja Mommolanlahdessa, uimarannan lähettyvillä sekä järven etelä- ja pohjoiskärjissä. Vesiruttoa havaittiin vähäisiä yksittäisiä esiintymiä Hunsaanlahdessa. Yksittäisten vesiruttoesiintymien olemassaoloa muualla ei kuitenkaan voida poissulkea.
Syvemmillä alueilla (n. >1,5–2 m) ei havaittu karvalehteä eikä vesiruttoa. Pitkäjärvessä veden tummuus rajoittaa uposlehtisten kasvua syvemmässä vedessä. Tämän kartoituksen tulosten perusteella karvalehti on vallitseva uposlehtinen laji Nummen Pitkäjärvessä eikä vesirutto ole päässyt leviämään ja muodostamaan massakasvustoja ainakaan vuonna 2021. Vesiruton esiintymisessä on kuitenkin usein runsaasti luontaista kannanvaihtelua vuosien välillä (kierto n. 5–6 vuotta; Sarvala 2005). Karvalehden ja vesiruton välinen vallitsevuuden vaihtelu voi liittyä pH:n vaihteluun (Lehtonen 2000), sillä karvalehti suosii pääosin hieman happamampaa tai neutraalia vettä, kun taas vesirutto pystyy yhteyttämään tehokkaammin emäksisessä vedessä.
Neutraalin pH:n arvo on 7. Helmikuussa 2021 pH on Pitkäjärvessä ollut happaman puolella (6,8) ja heinäkuussa hieman emäksinen (7,4; Hertta-tietojärjestelmä). Kesäisin pH on vesistöissä usein hieman korkeampi kiihtyneen levätuotannon vuoksi. Pitkäjärvessä karvalehti näyttäisi hallitsevan vesirutolle suotuisia matalia rantahabitaatteja ja järven pH on karvalehdelle suotuisammalla välillä, sillä vesiruton pH-optimi on jopa 9–9,5 (Lehtonen 2000). Vesiruton massakasvustot voivat myös itse aiheuttaa pH:n nousua (Sarvala 2005).
5 Katsaus uposlehtisten poistomenetelmiin
Kanadanvesiruton poistamiseen kokonaan ei ole täysin toimivaa keinoa, eikä poisto ole välttämättä kannattavaa taloudellisista ja ekologisista näkökulmista (Sarvala 2005). Uposlehtisten torjunnassa kasvimassan ja kaikkien kasvinpalasten perinpohjainen poisto vedestä aiheuttaa eniten haasteita. Erityisesti tämä pätee vesiruttoon, joka leviää erittäin tehokkaasti irronneista versonpalasista, voi talvehtia vihreänä ja kasvaa nopeasti. Sekä Suomessa että maailmalla on kokeiltu useita uposlehtisten poistomenetelmiä, joita esitellään mm. raporteissa Laita ym. (2007) ja Kuoppala ym. (2014) sekä Zehnsdorfin ym. artikkelissa (2015). Lisää tietoa uposlehtisten runsastumisesta Suomessa löytyy raportista Laita ym. (2007).
Ulkoisen ja sisäisen kuormituksen vähentäminen on kestävin keino vesistön tilan parantamiseen rehevöityneillä kohteilla, jolloin massakasvustot mahdollistavien ravinteiden määrä vähenee. Uposkasvuston kohtuulliset esiintymät ovat luonnollisia ja jopa toivottuja, sillä vedenlaadun parantuminen kuten veden kirkastuminen voi aluksi lisätä uposlehtisten esiintymistä. Lisäksi esimerkiksi karvalehti edistää veden kirkkautta allelopaattisten kemikaalien avulla (Issakainen ym. 2011). Uposlehtiskasvustojen ilmaantuminen aiemmin kasviplanktonreheviin järviin nähdäänkin usein positiivisena kunnostustuloksena. Uposlehtiskasvustojen hyötyihin voidaan lukea niiden kyky sitoa ravinteita ja hillitä sinileväesiintymä, mutta massakasvustot myös vapauttavat ravinteita hajotessaan ja voivat aiheuttaa happikatoa ja happamoitumista sekä lisätä sisäistä kuormitusta. On myös ilmeistä, että massakasvustot haittaavat virkistyskäyttöä ja erityisesti vieraslajien runsastuminen voi uhata ekosysteemin alkuperäistä lajistoa sekä lajimonimuotoisuutta.
Mekaanisiin uposlehtisten poistokeinoihin kuuluvat niitto, ruoppaus, jäädytys, vedenpinnan nosto tai lasku, ilmastus, nuottaus, leikkaaminen keräävällä harvesterilla ja varjostus. Vaikka niitto on yleinen menetelmä ilmaversoisen vesikasvillisuuden kuten ruovikoiden, ja niihin sitoutuneiden ravinteiden, poistamiseen, se ei ole suositeltavissa uposlehtisille, jotka voivat lisääntyä pienistäkin veteen jääneistä versonpalasista ja näin levitä entisestään niiton jälkeen. Myös ruoppaus on tehokas menetelmä ilmaversoisten ja kelluslehtisten lajien poistoon. Siitä seuraava vesipatsaan syventyminen voi vähentää myös uposlehtisille soveltuvia kasvualustoja ja saatavilla olevaa valon määrää. Ruoppaus ei kuitenkaan välttämättä ole tehokasta pehmeillä ja hienojakoisilla pohjilla, joilla veden liikkeet voivat helposti siirtää pohjamateriaalia takaisin ruopatulle alueelle. Lisäksi uposlehtiset ovat todennäköisesti ensimmäisiä paikalle palaavia pioneerilajeja rannan jälleen madaltuessa. Myös ruoppauksen kohdalla on huomioitava, että vesirutto voi lisääntyä nopeasti, mikäli veteen jää pieniäkin versonpalasia poistetuista kasvustoista.
Vesipatsasta voidaan pyrkiä syventämään ruoppauksen lisäksi vedenpinnan nostolla, jolloin riittävän matalien ja valoisien kasvupaikkojen määrä vähenee. Tummavetisissä järvissä kuten Pitkäjärvessä pintaa tarvitsee nostaa kirkkaita vesiä vähemmän. Tämä ei kuitenkaan ole usein toteutettavissa rannan maankäytön ja asutuksen takia. Mikäli vedenkorkeutta on mahdollista säädellä, vedenpinnan lasku niin että vesipatsas pääsee talvella jäätymään pohjaan asti, voi auttaa uposlehtisten vähentämisessä. Keväällä vedenkorkeuden nosto saa sitten jääpatsaan irtoamaan pohjasta irrottaen samalla vesikasvien juuria. Tämä kuitenkin toimii vain juurellisiin kasveihin, joihin esimerkiksi karvalehti ei kuulu – vesirutto puolestaan on hennosti nivelistään juurtuva, mutta voi kasvaa myös keijuvana. Vesirutto- ja karvalehti ovat kuitenkin arkoja jäätymiselle sellaisenaankin. Vedenpinnan lasku kesäisin vesikasvien altistamiseksi kuivuudelle on vaihtoehto vain pienissä ja matalissa lammissa ja tekoaltaissa. Talviolosuhteissa jäätymisen lisäksi myös happikato voi olla haitallinen versona talvehtivalle vesirutolle, kun taas karvalehti talvehtii versojen lisäksi pohjasedimenttiin hautautuvien talvehtimissilmujen avulla. Järvien kokonaisvaltaista hoitoa suunniteltaessa on syytä huomioida, että vedenkorkeuden voimakkaalla laskulla talviaikaan voi olla merkittävää haittaa kevätkutuisten kalojen lisääntymiselle, erityisesti hauen, joka usein aloittaa kudun jo jään alla.
Virtavesissä veden virtausta keinotekoisesti lisäävän Hydro-Venture –menetelmän on havaittu hävittävän uposlehtistä kasvillisuutta (vieraslaji karkeaviuhkalehti, Cabomba caroliniana) hollantilaisissa kanaaleissa, kun voimakas virtaus irrottaa kasvustot (Van Valkenburg ym. 2011), vaikkakaan vesirutolla menetelmää ei testattu. llmastuksen on puolestaan havaittu päinvastoin jopa parantavan ainakin vesiruton talvehtimismenestystä Littoistenjärvellä (Sarvala 2013). Varjostusmenetelmää, jossa kangas kiinnitetään pohjan peitoksi, jotta valo ei ulotu uposlehtisten kasvustoihin, on onnistuneesti käytetty torjumaan ainakin toista vesiruttolajia, kiehkuravesiruttoa, Irlannissa (CAISIE Life Project 2013). Varjostus ei kuitenkaan välttämättä toimi useaa vuotta peräkkäin, ja vesirutto voi jopa kasvaa varjostuskankaiden läpi.
Suomessa raivausnuottausta on suositeltu vesiruton poistoon. Raivausnuottaus on kustannustehokas tapa poistaa uposlehtisten, kuten vesiruton ja karvalehden, massakasvustoja. Nuottaamalla voidaan poistaa vain löyhästi pohjaan kiinnittyneitä kasvustoja ilman että versoja tarvitsee leikata, joten veteen jää yleensä vain vähän versonpaloja nuotan havasten tukkeutuessa nuotatusta kasvimassasta. Kasvimassan ja irtopalojen poistaminen vedestä on kuitenkin varmistettava, sillä muutoin nuottaus voi jopa edistää kasvustojen leviämistä. Nuottaukseen aiheuttaa haasteita pehmeät rannat ja uposkasvimassan talteenottoon ja käsittelyyn soveltuvien koneiden puute. Tiheä kasvillisuus voi myös estää nuottausveneellä liikkumisen. Pitkäaikaisista tuloksista ei ole takuita, esimerkiksi Nummi-Pusulan Ruutinlammella vesiruttoa on poistettu raivausnuotalla ja keräävällä niittolaitteella, mutta vaikutukset ovat olleet pääosin lyhytaikaisia (Leka 2020). Littoistenjärvellä vesiruton mekaaninen poisto jopa pahensi vesiruttotilannetta (Sarvala 2005). Toisaalta kasvimassojen ja niihin sitoutuneiden ravinteiden poisto voi parantaa yleistä rehevyystilannetta. Pitkäjärvellä rannanläheisiä laajoja ilmaversois- ja kelluslehtiskasvustoja olisi todennäköisesti ensin poistettava, jotta uposlehtismassa päästäisiin nuottaamaan rannalle. Leikkaava ja keräävä harvesteri on myös vaihtoehto, jolla on poistettu menestyksekkäästi karvalehteä Matalajärvellä Espoossa (Barkman 2010 raportissa Barkman 2010). Tämä menetelmä ei sovellu kovin matalille rannoille ja leikkaamisessa irtoavat versonpalaset voivat edesauttaa leviämistä. Poistoalueen eristämistä suodatinkankaalla on suositeltu leviämisriskin pienentämiseksi. Pienillä järvillä tai yksittäisten kasvustojen ollessa kyseessä manuaalinen kerääminen haaveilla tai haroilla voi olla käytännöllisintä vesiruton poistossa.
Kemiallisia torjuntamenetelmiä on käytetty maailmalla, mutta kasvimyrkkyjen annostelu ja levitys voi olla epäkäytännöllistä. Suomessa varsinaisten kasvimyrkkyjen käyttö ei ole sallittu vesikasvien torjunnassa. Ruutinlammella Nummi-Pusulassa ja Kuusamojärvellä Kuusamossa vesiruttoa on onnistuttu torjumaan lantaanipitoisella savella (PhosLock®), joka sitoo fosforia sedimenttiin (Mäkelä 2011, Väisänen, julkaisematon aineisto, raportissa Kuoppala ym. 2014). Vesiruttolajit voivat käyttää vedessä olevan fosforin lisäksi sedimentin sisäisiä fosforivarantoja (Eugelink 1998). Myös liuenneen orgaanisen hiilen pitoisuuksien manipuloinnilla voidaan mahdollisesti vaikuttaa vesiruton kasvuun. Kalsiumhydroksidin (Ca(OH)2) lisäyksen on havaittu vähentävän vesikasveille saatavilla olevia hiilen lähteitä ja siten kanadanvesiruton kasvua (James 2008).
Vesiruton biologista torjuntaa Suomessa puolestaan rajoittaa se, ettei maassa ole luontaisesti pääosin vesikasveja syöviä kalalajeja kuten karppia, ja niiden istutuksilla voi olla negatiivisia vaikutuksia ekosysteemeihin ja vedenlaatuun. Hollannissa ruutanan istutus ilmeisesti aiheutti kiehkuravesiruton häviämisen, mutta karvalehtikasvustot sen sijaan runsastuivat (Van Don ym. 1994, Van Donk & Otte 1996).
Poistotoimenpiteet on hyvä toistaa useana peräkkäisenä vuonna ja ihanteellisesti käyttää useita menetelmiä yhdessä, kuten raivausnuottausta ja varjostusta tai kemiallista käsittelyä, mutta takeita pysyvistä tuloksista ei ole.
6 Yhteenveto ja johtopäätökset
Tämän kartoituksen perusteella vesirutto ei vaikuta levinneen koko Pitkäjärveen eikä ainakaan vuonna 2021 muodostanut massaesiintymiä. Vesiruttoa havaittiin yksittäinen esiintymä Hunsaanlahdella. Muiden yksittäisten vesiruttokasvustojen esiintymistä ei kuitenkaan voida poissulkea. Karvalehti oli kartoituksessa vallitseva uposlehtinen laji, mikä voi osaltaan johtua Pitkäjärven karvalehdelle suotuisammasta pH:sta. Vesiruton ja karvalehden kannat kuitenkin voivat vaihdella huomattavasti vuosien välillä – vesirutolla tämä tapahtuu yleensä n. 5–6 vuoden sykleissä. Kaikissa järvissä vesirutto ei leviä haittaa aiheuttaviksi massakasvustoiksi asti, ja joissakin järvissä aiemmin häiriöitä aiheuttaneet kasvustot näyttävät tasaantuneen itsestään (Kuoppala ym. 2014). Karvalehden ja vesiruton esiintymistä sekä vuosien välisiä kannanvaihteluja olisikin hyvä seurata useampana peräkkäisenä vuonna, jotta saataisiin kattava kuva näiden lajien pidemmän aikavälin dynamiikasta Pitkäjärvessä. Perinteisten kasvillisuuskartoitusten lisäksi lähitulevaisuudessa molekyylibiologisin menetelmin vesinäytteistä analysoitu eDNA eli ympäristö-DNA, jonka käyttö biomonitoroinnissa on kehittynyt harppauksin viime vuosina, voi tarjota mahdollisuuden kustannus- ja ajankäytöllisesti tehokkaaseen vesikasvilajiston kartoitukseen ja haitallisten tulokaslajien havainnointiin (mm. Anglès d’Auriac ym. 2019).
Karvalehden ja eritoten vesiruton poisto pysyvästi on hankalaa ellei mahdotonta, sillä ne leviävät helposti pienimmistäkin kasvin palasista, joita kasvimassaa poistettaessa voi jäädä veteen irralleen. Aukotonta poistomenetelmää ei ole, vaan kestävin menetelmä vesikasvien massakasvustojen vähentämiselle on ravinnekuormituksen vähentäminen, mitä varten kokonaisvaltainen vesikasvien lisäksi muut muuttujat huomioiva kunnostussuunnitelma on suositeltavaa laatia. Kohtuullinen määrä uposkasvillisuutta on kuitenkin luontainen osa monien suhteellisen kirkasvetisten järvien ekosysteemiä.
Vesikasvien poistossa on huomioitava, että kasvibiomassa ei lopulta välttämättä vähene poiston seurauksena, vaan vallitseva lajikoostumus voi muuttua, mikäli massakasvustot mahdollistava ravinnekuormitus ei vähene, vaikkakin myös ravinteita sitovien massakasvustojen poisto voi vähentää ravinteita järvestä. Vallitsevan uposlehtislajin, tässä tapauksessa karvalehden, poisto voi muuttaa lajiyhteisöjen valtasuhteita ja avata elintilaa vesirutolle tai edistää kasviplanktonkukintojen kasvua. Usein paras vaihtoehto onkin olla tekemättä mitään ja seurata tilannetta, sillä uposlehtisten massakasvustot voivat joskus laantua itsestään (Sarvala 2005, Kuoppala ym. 2014). Usein etenkin luontaisesti rehevissä järvissä, jotka ovat edelleen rehevöityneet, on kaksi vallitsevaa tilaa: vesikasvien vallitsema tai kasviplanktonin (sinilevien) vallitsema. Vesikasvit, etenkin kyetessään erittämiensä kemikaalien avulla kilpailemaan levien kanssa, voivat ylläpitää kirkasta tilaa, vaikka ravinnepitoisuudet järvessä olisivatkin hyvin korkeita. Virkistyskäytön näkökulmasta vesikasvit kannattaa nähdä tältä osin positiivisena.
Pitkäjärvessä Hunsaanlahden yksittäisiä vesiruttokasvustoja voidaan poistaa manuaalisesti pohjasta repimällä, mutta tällöinkin on varmistettava, etteivät verson palaset pääse leviämään ympäristöön ja että leikkuujäte korjataan pois.
Pienimuotoinen poisto omalta tontilta tai vesialueen omistajan luvalla on sallittua, mutta koneellisiin ja laajempiin poistoihin vaaditaan ilmoitus ELY-keskukselle tai aluehallintoviraston lupa. Virkistyskäyttömahdollisuuksien kuten veneilyn parantamiseksi voi olla tarvittavaa poistaa runsaita karvalehti- ja kelluslehtiskasvustoja rannanläheisiltä veneväyliltä esimerkiksi leikkaavalla ja keräävällä harvesterilla, mikäli vedensyvyys on riittävä harvesterin toiminnalle. Raivausnuottaus on toinen mahdollisesti toimiva menetelmä uposlehtisten poistoon, joskin laajat ilmaversoisten ja kelluslehtisten kasvustot tai rantojen ominaisuudet voivat Pitkäjärvessä hankaloittaa tätä. Niitto ei ole uposlehtisten poistossa suositeltavaa. Poistotoimenpiteet, mikäli niihin ryhdytään, on suoritettava useana peräkkäisenä vuonna ja ihanteellisesti useita menetelmiä yhdistäen. On myös hyvä huolehtia, ettei vesirutto pääse leviämään Pitkäjärvestä muihin järviin esimerkiksi veneiden ja kalastusvälineiden välityksellä.
Tämän kartoituksen perusteella vesirutto- ja karvalehtiesiintymien sijainti ja laajuus Pitkäjärvessä on nyt määritetty ja ne on visualisoitu kartalle. Mikäli vesiruton ja karvalehden poiston kanssa halutaan edetä varovaisesti, on vesikasvikeskittymien tilanteen kehittymisen seuranta suositeltavaa lähivuosina. Seurannalla päästään kiinni kasvustojen vuosittaisvaihtelun ymmärtämiseen ja voidaan havainnoida niiden mahdollista laajenemista tai luontaista supistumista.
Lähdeluettelo
Anglès d’Auriac, M. B., Strand, D. A., Mjelde, M., Demars, B. O., & Thaulow, J. (2019). Detection of an invasive aquatic plant in natural water bodies using environmental DNA. PloS One 14(7): e0219700.
Barkman, J. (2010). Matalajärven kunnostustyösuunnitelma 2010–2012. Natura-arviointi. Espoon ympäristökeskuksen monistesarja 2/2010.
CAISIE Life Project. (2013). Control of aquatic invasive species and restoration of natural communities in Ireland. LIFE07NAT/IRL/000341. Final Report. 55 s.
Eugelink, A. H. (1998). Phosphorus uptake and active growth of Elodea canadensis Michx. and Elodea nuttallii (Planch.)
St. John. Water Science and Technology 37(3): 59–65.
Issakainen, J., Kemppainen, E., Mäkelä, K., Hakalisto, S. & Koistinen, M. (2011). Hentonäkinruoho (Najas tenuissima) ja notkeanäkinruoho (Najas flexilis) – Suomen uhanalaisia lajeja. Suomen ympäristökeskus 13, Helsinki.
James, W. F. (2008). Effects of lime-induced inorganic carbon reduction on the growth of three aquatic macrophyte species. Aquatic Botany 88(2): 99–104.
Kuoppala, M., Väisänen, A., & Hellsten, S. (2014). Sisävesien vieraslajit-vesikasvit. Haitallisten vieraslajien hallinta ja tietoisuuden lisääminen (HAVINA): loppuraportti/Lehtiniemi, M. et al.
Laita, M., Tarvainen, A., Mäkelä, A., Sammalkorpi, I., Kemppainen, E., & Laitinen, L. (2007). Uposkasvien runsastumisesta 2000-luvun alussa. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 2. 56 s.
Lehtonen, J. (2000). Vesirutto ja karvalehti täyttävät ajoittain Littoistenjärven. Aurora 1: 29–31.
Leka, J. (2020). Talviruo’on niitto sekä uposkasvien poistojen menetelmät ja haasteet. Vesikasvi-ilta, Turku, 10.3.2020.
Mäkelä, A. (2011). Koehanketulosraportti Nummi-Pusulan Ruutinlammen kanadanvesiruton (Elodea canadensis) kasvun hillitsemiseksi. Raportti koetoiminnasta v. 2010. 5 s.
Sarvala, J. (2005). Littoistenjärven ekologisen tilan kehitys ja hoitovaihtoehdot. Turun yliopisto.
Sarvala, J. (2013). Vesirutto Littoistenjärvessä – kolmen vuosikymmenen opetuksia. Vesistökunnostusverkoston vuosiseminaari 2013.
VALUE – valuma-alueen rajaustyökalu. Suomen ympäristökeskus. http://paikkatieto.ymparisto.fi/value, luettu 20.8.2021.
Van Donk, E., & Otte, A. (1996). Effects of grazing by fish and waterfowl on the biomass and species composition of submerged macrophytes. Hydrobiologia 340(1): 285–290.
Van Donk, E., De Deckere, E., Breteler, J. K., & Meulemans, J. T. (1994). Herbivory by waterfowl and fish on macrophytes in a biomanipulated lake: effects on long-term recovery. Internationale Vereinigung für theoretische und angewandte Limnologie: Verhandlungen 25(4): 2139–2143.
Van Valkenburg, J. L. C. H., Roijackers, R. M. M., & Leonard, R. (2011). Cabomba caroliniana Gray in the Netherlands.
In:3rd International Symposium on Weeds and Invasive Plants, October, pp. 2–7.
Vesikartta/Vattenkarta. Suomen ympäristökeskus. http://paikkatieto.ymparisto.fi/vesikartta, luettu 14.9.2021.
Vieraslajit.fi. https://vieraslajit.fi, luettu 20.8.2021.
Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta. Suomen ympäristökeskus. https://wwwp2.ymparisto.fi/scripts/hearts/welcome.asp, luettu 20.8.2021.
Zehnsdorf, A., Hussner, A., Eismann, F., Rönicke, H., & Melzer, A. (2015). Management options of invasive Elodea nuttallii and Elodea canadensis. Limnologica 51: 110–117.
Länsi-Uudenmaan vesi ja ympäristö ry
Västra Nylands vatten och miljö rf
PL 51, 08101 Lohja
Puh. 019 323 623
vesi.ymparisto@luvy.fi
www.luvy.fi